Hääkuvaus

Vihkipäivä on hääparille ikimuistoinen kokemus, jonka muisteleminen jälkikäteen syventää rakkautta ja yhteenkuuluvuuden tunnetta parin sekä mahdollisesti myös perheen, muiden sukulaisten ja ystävien kesken. Valitettavasti aika multaa muistoja harmittavan nopeasti. Ammattilaisen ottamien laadukkaiden valokuvien avulla, säilytät muistosi tästä tärkeästä päivästä ja voit palata tunnelmallisiin hetkiin aina uudestaan.

Hääkuvaukset toteutan ns. dokumentaarisena hääkuvauksena. Dokumentaarinen hääkuvaus tarkoittaa lähinnä sitä, että kaikki tilanteet kuvataan aitoina ja sellaisina kuin ne tapahtuvatkin. Kuvaaja ei siis pyri vaikuttamaan tapahtumien kulkuun, vaan tallentaa tapahtumia huomaamattomasti taustalta. Tilannekuvaamisen lisäksi dokumentaariseen hääkuvaukseen liittyy hääpotrettien sekä yksityiskohtien kuvaamista.

Hääparin tapaan mielelläni ennen hääpäivää, vaikkapa kahvikupillisen ääressä. Tällöin voimme hieman tutustua toisiimme, sopia aikataulusta, sekä keskustella kaikesta häihin ja kuvaamiseen liittyvästä.

Valokuvat kestävät vuosikymmeniä. Hääpäivänä ottamatta jääneet valokuvat voivat harmittaa jälkeen päin, päivää ei voi uusia sellaisenaan. Räätälöidään Teille sopiva hääkuvaus!

Kaikkiin hääpaketteihin kuuluu suunnittelupalaveri kasvotusten noin kuukausi ennen häitä, kun kaikki suunnitelmat ja päivän aikataulu on selvillä. Hääpotrettien kuvaamiseen on syytä varata aikaa tunnin, vähän reilu , lisäksi siirtymisiin kuluu oma aikansa. Potrettien kuvaaminen voidaan sijoittaa päivään kuten sen parhaaksi koette. Toisille sopii paremmin ennen vihkimistä ja toisille taasen vihkimisen jälkeen.

Mikäli hääpaketeista ei löydy juuri sellaista kokonaisuutta kuin tahdotte niin ottakaa toki yhteyttä ja pyytäkää tarjous: harri@hb-photography.fi